Kuvitelkaamme tilannetta jossakin maassa, jossa maan suurin sanomalehti julistaa "SOTA ON OHI! RAUHA JULISTETTU!" Äärimmilleen viety fundamentalismi vertautuu tilanteeseen, jossa jotkut ihmiset alkavat syystä taikka toisesta julistaa toisille: "Tämä rauha koskee vain niitä ihmisiä, jotka uskovat, että maamme suurimman sanomalehden joka ikinen numero lehden koko historian aikana on ollut uutisoinnissaan täydellisen virheetön."
On kuitenkin niin, että koska esim. Neuvostoliitto ja Suomi solmivat rauhan 1940-luvun puolivälissä, silloin tuon tapahtuman historiallisuus takaa sen, että rauha koski ja koskee kaikkia Suomen kansalaisia riippumatta siitä, usko(i)vatko he Helsingin Sanomien absoluuttiseen erehtymättömyyteen vaiko eivät.
Vastaavasti jos on historiallinen fakta, että Kristus kuoli ristillä koko maailman syntivelan vuoksi ja heräsi kolmantena päivänä kuolleista, silloin tuon tapahtuman historiallisuus takaa sen, että Kristuksen hankkima rauha koskee kaikkia Jumalan lapsia riippumatta siitä, uskovatko he Raamatun absoluuttiseen erehtymättömyyteen vaiko eivät.
Niin ollen fundamentalisti, joka kyseenalaistaa "raamattuliberaalin" ihmisen uskon Kristukseen, asettaa kyseenalaiseksi Kristuksen uhrikuoleman pelastusvoiman sellaisen ihmisen suhteen, jonka usko kohdistuu... Kristukseen.
Yhtä vähän kuin Suomen kansalaisten tarvitsi 1940-luvun puolivälissä (tai sen jälkeen) pohtia Helsingin Sanomien erehtymättömyyttä voidakseen nauttia solmitusta rauhasta, yhtä vähän tarvitsee kristityn pohtia Raamatun erehtymättömyyttä voidakseen nauttia Kristuksen hänelle lahjoittamasta rauhasta, jos kerran tuo rauha perustuu historialliseen tapahtumaan ja on sen synnyttämä todellisuus.
Eli fundamentalistinen näkökanta, niin houkutteleva kuin se onkin (kaikkien kirjauskontojen piirissä), on näkökanta, joka viime kädessä on merkityksetön, jos kristityt ovat siinä oikeassa, että Kristus nousi kuolleista.
Miksei Raamattua voi pitää esim. asialleen omistautuneiden, suhteellisen luotettavien journalistien raporttikokoelmana? Mitä väärää sellaisessa lähestymistavassa on, jos uskoo, että Jumalan Poika todella tuli maailmaan, mutta samalla kokee fundamentalistisen lähestymistavan syvästi vastenmieliseksi, turhaksi, taakoittavaa uskonnollisuutta lietsovaksi ja kerta kaikkiaan vääräksi? Raamatun väittäminen Jumalan erehtymättömäksi Sanaksi on metaraamatullinen väittämä ja näkökulma; se esitetään Raamatun ulkopuolelta Raamatusta, Raamattua koskien. Itse tulkitsen esim. Uuden testamentin kohdat: "Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi" "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän" selkeäksi viestiksi siitä, että minkä tahansa kirjoituksen, myös Raamatun kirjojen, rooli on yksinkertaisesti viitata itsestään ulos, pois päin, referenttiin, todellisuuteen eli Kristukseen, ja ettei millään kirjoituksella ole itseisarvollista, maagis-mystillistä asemaa tai voimaa. Sellaiseen uskominen on itse asiassa eräänlaista taikauskoa.
Millä tavoin Helsingin Sanomien toimittajien historian aikana mahdollisesti tekemät virheet vähentävät sen faktan to(tuu)dellisuutta, että NL ja Suomi solmivat rauhan 1940-luvun puolivälissä ja että Suomen kansalaiset ovat siitä lähtien saaneet nauttia tuosta rauhasta? Ja mitä tekemistä ihmisten kiinnostuksella tai sen puutteella Helsingin Sanomien absoluuttiseen erehtymättömyyteen on sen kanssa, että he ovat saaneet ja saavat nauttia tuosta rauhasta? Millä tavoin todellisuuden/historian tapahtumat ovat riippuvaisia jonkin sanomalehden reporttereiden absoluuttisesta erehtymättömyydestä? Eivät kai paperille kirjoitetut kirjaimet sentään luo todellisuutta?
Johannes ilmoittaa evankeliuminsa alussa, että Jeesus on Jumalan Sana. Ja evankeliuminsa lopussa, että "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä", ei suinkaan että "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että kirjoittamani sanat ovat erehtymättömiä ja Jumalan henkeyttämiä, ja että teillä uskon kautta näiden sanojen ja muiden Kirjoitusten erehtymättömyyteen olisi elämä Kirjoitusten erehtymättömyyden nimissä".
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että viimeisinä aikoina Jumalan on puhunut Poikansa kautta, ei erehtymättömien Kirjoitusten kautta. Jeesus sanoi opetuslapsille lähettävänsä toisen Puolustajan, ei erehtymätöntä jatko-osaa erehtymättömiin Kirjoituksiin. Lähetyskäskyssään Jeesus kehotti opetuslapsiaan menemään ja julistamaan evankeliumia kaikille luoduille, ei Vanhan testamentin kirjoitusten ja apostolien kirjoitusten erehtymättömyyttä.
Paavali, joka vaikuttaisi olleen asioista kaikkein syvällisimmin perillä, sanoo tietomme olevan vajavaista ja profetoimisen olevan vajavaista. Minun on vaikea kuvitella, että hän ei olisi tarkoittanut sillä myös itseään ja muita apostoleita.
On kuitenkin niin, että koska esim. Neuvostoliitto ja Suomi solmivat rauhan 1940-luvun puolivälissä, silloin tuon tapahtuman historiallisuus takaa sen, että rauha koski ja koskee kaikkia Suomen kansalaisia riippumatta siitä, usko(i)vatko he Helsingin Sanomien absoluuttiseen erehtymättömyyteen vaiko eivät.
Vastaavasti jos on historiallinen fakta, että Kristus kuoli ristillä koko maailman syntivelan vuoksi ja heräsi kolmantena päivänä kuolleista, silloin tuon tapahtuman historiallisuus takaa sen, että Kristuksen hankkima rauha koskee kaikkia Jumalan lapsia riippumatta siitä, uskovatko he Raamatun absoluuttiseen erehtymättömyyteen vaiko eivät.
Niin ollen fundamentalisti, joka kyseenalaistaa "raamattuliberaalin" ihmisen uskon Kristukseen, asettaa kyseenalaiseksi Kristuksen uhrikuoleman pelastusvoiman sellaisen ihmisen suhteen, jonka usko kohdistuu... Kristukseen.
Yhtä vähän kuin Suomen kansalaisten tarvitsi 1940-luvun puolivälissä (tai sen jälkeen) pohtia Helsingin Sanomien erehtymättömyyttä voidakseen nauttia solmitusta rauhasta, yhtä vähän tarvitsee kristityn pohtia Raamatun erehtymättömyyttä voidakseen nauttia Kristuksen hänelle lahjoittamasta rauhasta, jos kerran tuo rauha perustuu historialliseen tapahtumaan ja on sen synnyttämä todellisuus.
Eli fundamentalistinen näkökanta, niin houkutteleva kuin se onkin (kaikkien kirjauskontojen piirissä), on näkökanta, joka viime kädessä on merkityksetön, jos kristityt ovat siinä oikeassa, että Kristus nousi kuolleista.
Miksei Raamattua voi pitää esim. asialleen omistautuneiden, suhteellisen luotettavien journalistien raporttikokoelmana? Mitä väärää sellaisessa lähestymistavassa on, jos uskoo, että Jumalan Poika todella tuli maailmaan, mutta samalla kokee fundamentalistisen lähestymistavan syvästi vastenmieliseksi, turhaksi, taakoittavaa uskonnollisuutta lietsovaksi ja kerta kaikkiaan vääräksi? Raamatun väittäminen Jumalan erehtymättömäksi Sanaksi on metaraamatullinen väittämä ja näkökulma; se esitetään Raamatun ulkopuolelta Raamatusta, Raamattua koskien. Itse tulkitsen esim. Uuden testamentin kohdat: "Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi" "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän" selkeäksi viestiksi siitä, että minkä tahansa kirjoituksen, myös Raamatun kirjojen, rooli on yksinkertaisesti viitata itsestään ulos, pois päin, referenttiin, todellisuuteen eli Kristukseen, ja ettei millään kirjoituksella ole itseisarvollista, maagis-mystillistä asemaa tai voimaa. Sellaiseen uskominen on itse asiassa eräänlaista taikauskoa.
Millä tavoin Helsingin Sanomien toimittajien historian aikana mahdollisesti tekemät virheet vähentävät sen faktan to(tuu)dellisuutta, että NL ja Suomi solmivat rauhan 1940-luvun puolivälissä ja että Suomen kansalaiset ovat siitä lähtien saaneet nauttia tuosta rauhasta? Ja mitä tekemistä ihmisten kiinnostuksella tai sen puutteella Helsingin Sanomien absoluuttiseen erehtymättömyyteen on sen kanssa, että he ovat saaneet ja saavat nauttia tuosta rauhasta? Millä tavoin todellisuuden/historian tapahtumat ovat riippuvaisia jonkin sanomalehden reporttereiden absoluuttisesta erehtymättömyydestä? Eivät kai paperille kirjoitetut kirjaimet sentään luo todellisuutta?
Johannes ilmoittaa evankeliuminsa alussa, että Jeesus on Jumalan Sana. Ja evankeliuminsa lopussa, että "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä", ei suinkaan että "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että kirjoittamani sanat ovat erehtymättömiä ja Jumalan henkeyttämiä, ja että teillä uskon kautta näiden sanojen ja muiden Kirjoitusten erehtymättömyyteen olisi elämä Kirjoitusten erehtymättömyyden nimissä".
Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että viimeisinä aikoina Jumalan on puhunut Poikansa kautta, ei erehtymättömien Kirjoitusten kautta. Jeesus sanoi opetuslapsille lähettävänsä toisen Puolustajan, ei erehtymätöntä jatko-osaa erehtymättömiin Kirjoituksiin. Lähetyskäskyssään Jeesus kehotti opetuslapsiaan menemään ja julistamaan evankeliumia kaikille luoduille, ei Vanhan testamentin kirjoitusten ja apostolien kirjoitusten erehtymättömyyttä.
Paavali, joka vaikuttaisi olleen asioista kaikkein syvällisimmin perillä, sanoo tietomme olevan vajavaista ja profetoimisen olevan vajavaista. Minun on vaikea kuvitella, että hän ei olisi tarkoittanut sillä myös itseään ja muita apostoleita.