Pohdin, onko lakihenkisyyden kukoistamiselle jotakin yksinkertaista, arkista syytä. Nousi mieleen seuraava ajatus: psykologisina/sielullisina olentoina me olemme toisistamme "erillisiä" sinä mielessä, että me emme ajattele toistemme ajatuksia emmekä koe toistemme tunteita (emmekä niin olen tiedä varmasti, mitä toinen ajattelee ja tuntee). Tämä sosiaalis-psykologinen arkikokemuksemme pyrkii siirtymään hengelliseen todellisuuteen, joka ON yhteyttä, ykseyttä, tarkemmin sanoen Yhtä - Kristusta. Saatamme toisin sanoen erehtyä tulkitsemaan Todellisuutta ns. arkikokemuksemme valossa eikä päinvastoin.
Kristittyjä kenties pelottaa ajatella paavalilaisittain eli Kristuksessa ilmenevää ja vallitsevaa hengellistä yhteyttä/ykseyttä, koska kuvitellaan, että sellainen on buddhalaisuutta ja hinduismia ja täysin vastoin arkikokemustamme, joka on erillisenä yksilönä elämistä ja olemista. Syntynee refleksinomainen ajatus: "Kuinka niin me olemme YKSI? Minähän olen erillinen yksi(lö), ja niin ovat nuo toisetkin, ja erillisinä yksilöinä me muodostamme moneuden, emme suinkaan yhtä, saatikka nyt sitten Yhtä, Kristusta." Mutta tuollainen ajatus on hengellisessä katsannossa kestämätön, koska se ei nojaa uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan. Nimittäin siinä hetkessä kun ihminen alkaa nojata uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, hän käsittää, että hänen ns. arkikokemuksensa "erillisyys" on ainoastaan Kristuksessa olevan ruumiinjäsenen/viiniköynnöksen oksan "ulokkeisuutta" ja sellaisena täysin "oikein" eikä millään tavoin ristiriidassa ykseyden/Yhden kanssa. Mutta koska köysi juurineen kannattelee oksia eikä suinkaan päinvastoin ja koska ruumiinjäsenet ovat vain suuremman orgaanisen kokonaisuuden ulokkeita, silloin erillisyys, vaikkakin kokemuksena täysin aito ja moitteeton, on tosiolemuksellisesti toissijaista ja YKSEYS/YKSI ensisjaista. Se, että me emme tunne kokevamme tai "koe" ykseyttä, ei ole meidän "vikamme", vaan Viiniköynnöksen Luojan "vika" eli ei kenenkään vika. Hän on vain nähnyt hyväksi, että Kristuksessa eli Hänen ruumiinjäsenenään eli Hänen ykseydessään eli YHTENÄ HÄNEN KANSSAAN eläminen ja oleminen tuntuu juuri tällaiselta kuin se tuntuu. Eli: Kristuksen yhteydessä eläminen ja oleminen tuntuu aivan tavalliselta. Arkiselta. "Erilliseltä". (Kun on syntynyt kuuliasuus uskolle eli syttynyt usko Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, silloin käsittää että "erillisyys" on valtameren aallon "erillisyyttä" valtamerestä ja koivunoksan "erillisyyttä" koivusta.)
Kristittyjä kenties pelottaa ajatella paavalilaisittain eli Kristuksessa ilmenevää ja vallitsevaa hengellistä yhteyttä/ykseyttä, koska kuvitellaan, että sellainen on buddhalaisuutta ja hinduismia ja täysin vastoin arkikokemustamme, joka on erillisenä yksilönä elämistä ja olemista. Syntynee refleksinomainen ajatus: "Kuinka niin me olemme YKSI? Minähän olen erillinen yksi(lö), ja niin ovat nuo toisetkin, ja erillisinä yksilöinä me muodostamme moneuden, emme suinkaan yhtä, saatikka nyt sitten Yhtä, Kristusta." Mutta tuollainen ajatus on hengellisessä katsannossa kestämätön, koska se ei nojaa uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan. Nimittäin siinä hetkessä kun ihminen alkaa nojata uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, hän käsittää, että hänen ns. arkikokemuksensa "erillisyys" on ainoastaan Kristuksessa olevan ruumiinjäsenen/viiniköynnöksen oksan "ulokkeisuutta" ja sellaisena täysin "oikein" eikä millään tavoin ristiriidassa ykseyden/Yhden kanssa. Mutta koska köysi juurineen kannattelee oksia eikä suinkaan päinvastoin ja koska ruumiinjäsenet ovat vain suuremman orgaanisen kokonaisuuden ulokkeita, silloin erillisyys, vaikkakin kokemuksena täysin aito ja moitteeton, on tosiolemuksellisesti toissijaista ja YKSEYS/YKSI ensisjaista. Se, että me emme tunne kokevamme tai "koe" ykseyttä, ei ole meidän "vikamme", vaan Viiniköynnöksen Luojan "vika" eli ei kenenkään vika. Hän on vain nähnyt hyväksi, että Kristuksessa eli Hänen ruumiinjäsenenään eli Hänen ykseydessään eli YHTENÄ HÄNEN KANSSAAN eläminen ja oleminen tuntuu juuri tällaiselta kuin se tuntuu. Eli: Kristuksen yhteydessä eläminen ja oleminen tuntuu aivan tavalliselta. Arkiselta. "Erilliseltä". (Kun on syntynyt kuuliasuus uskolle eli syttynyt usko Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, silloin käsittää että "erillisyys" on valtameren aallon "erillisyyttä" valtamerestä ja koivunoksan "erillisyyttä" koivusta.)