Pohdin, onko lakihenkisyyden kukoistamiselle jotakin yksinkertaista, arkista syytä. Nousi mieleen seuraava ajatus: psykologisina/sielullisina olentoina me olemme toisistamme "erillisiä" sinä mielessä, että me emme ajattele toistemme ajatuksia emmekä koe toistemme tunteita (emmekä niin olen tiedä varmasti, mitä toinen ajattelee ja tuntee). Tämä sosiaalis-psykologinen arkikokemuksemme pyrkii siirtymään hengelliseen todellisuuteen, joka ON yhteyttä, ykseyttä, tarkemmin sanoen Yhtä - Kristusta. Saatamme toisin sanoen erehtyä tulkitsemaan Todellisuutta ns. arkikokemuksemme valossa eikä päinvastoin.

Kristittyjä kenties pelottaa ajatella paavalilaisittain eli Kristuksessa ilmenevää ja vallitsevaa hengellistä yhteyttä/ykseyttä, koska kuvitellaan, että sellainen on buddhalaisuutta ja hinduismia ja täysin vastoin arkikokemustamme, joka on erillisenä yksilönä elämistä ja olemista. Syntynee refleksinomainen ajatus: "Kuinka niin me olemme YKSI? Minähän olen erillinen yksi(lö), ja niin ovat nuo toisetkin, ja erillisinä yksilöinä me muodostamme moneuden, emme suinkaan yhtä, saatikka nyt sitten Yhtä, Kristusta." Mutta tuollainen ajatus on hengellisessä katsannossa kestämätön, koska se ei nojaa uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan. Nimittäin siinä hetkessä kun ihminen alkaa nojata uskoon eli Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, hän käsittää, että hänen ns. arkikokemuksensa "erillisyys" on ainoastaan Kristuksessa olevan ruumiinjäsenen/viiniköynnöksen oksan "ulokkeisuutta" ja sellaisena täysin "oikein" eikä millään tavoin ristiriidassa ykseyden/Yhden kanssa. Mutta koska köysi juurineen kannattelee oksia eikä suinkaan päinvastoin ja koska ruumiinjäsenet ovat vain suuremman orgaanisen kokonaisuuden ulokkeita, silloin erillisyys, vaikkakin kokemuksena täysin aito ja moitteeton, on tosiolemuksellisesti toissijaista ja YKSEYS/YKSI ensisjaista. Se, että me emme tunne kokevamme tai "koe" ykseyttä, ei ole meidän "vikamme", vaan Viiniköynnöksen Luojan "vika" eli ei kenenkään vika. Hän on vain nähnyt hyväksi, että Kristuksessa eli Hänen ruumiinjäsenenään eli Hänen ykseydessään eli YHTENÄ HÄNEN KANSSAAN eläminen ja oleminen tuntuu juuri tällaiselta kuin se tuntuu. Eli: Kristuksen yhteydessä eläminen ja oleminen tuntuu aivan tavalliselta. Arkiselta. "Erilliseltä". (Kun on syntynyt kuuliasuus uskolle eli syttynyt usko Kristuksen ristin, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen Tosiasiaan, silloin käsittää että "erillisyys" on valtameren aallon "erillisyyttä" valtamerestä ja koivunoksan "erillisyyttä" koivusta.)

Kokemuksia korostavan kristillisyyden oppi menee suurin piirtein seuraavasti:

"Jokin asia on totta, jos ja vain jos MINÄ koen sen todeksi tai jos se on MINÄ voin nähdä sen omin silmin.

Esim. roomalaiskirjeen 6. luvun alkujakeet, joissa minun väitetään kerta kaikkiaan kuolleen synnille ja siten kerta kaikkiaan elävän Jumalalle, ei ole totta, koska MINÄ en koe niin ja koska MINÄ en näe sen toteutuneen silmieni edessä.

MINÄ kun huomaan lankeavani vielä syntiin ja sen seurauksena MINUSTA ei tunnu synnille kuolleelta ja Jumalalle elävältä (kuin ehkä parhaimpina hetkinäni), joten silloin on toki oltava niin, että roomalaiskirjeen 6. luvun alun jakeet eivät pidä täysin paikkaansa. No, jos ne eivät pidä paikkaansa, ja niissä kuitenkin sanotaan niin kuin niissä sanotaan, minun on löydettävä tälle ristiriidalle jonkinlainen selitys (koska siis MINUN kokemukseni ja se, mitä silmilläni näen, ovat kaiken totuuden ja todellisuuden Tuomari). Selitys on seuraavanlainen: Paavali tarkoittaa noilla jakeilla niiden olevan totta "taivaallisissa", joka MINUN näkökulmastani on jotakin potentiaalista, EI konkreettista (konkreettista on vain se, mitä ja minkä MINÄ koen ja näen, tässä ja nyt). Niinpä MINUN tehtäväni on tehdä tuo potentiaalinen konkreettiseksi, todelliseksi. Tämä tapahtuu "uskon kautta", joka ei siis ole samaa uskoa, jonka sain lahjaksi uskoon tullessani, vaan jotakin siihen lisättävää, "kuuliaisuususkoa", jonka avulla teen "taivaalliset tosiasiat" tosiksi täällä maan päällä. Tämä todeksi tekemisen prosessi on toiselta nimeltään pyhitys. Sen välineitä ovat rukous, raamatunluku ja uskovien yhteys."

Tuon kaltaisen opin heikkous on siinä, että siinä uskova katsoo omaavansa jonkinlaisen kyvyn arvioida sitä, mikä on totta. Kyseinen harha on harhaisuudessaan suurin piirtein samaa luokkaa kuin Tyynessä valtameressä lilluvan vesimolekyylin kuvitelma siitä, että se pystyy "tunteitaan tarkkailemalla ja välitöntä ympäristöään tässä ja nyt seuraamalla" arvioimaan maapallon merien kokonaistilavuuden.

Evankeliumin yksi viesti on se, ettei meiltä edellytetä todellisuuden tai totuuden arviointikykyä, koska meillä ei sellaista ole eikä meillä ole sellaiseen lainkaan edellytyksiä. Me emme ole totuuden "yläpuolella" vaan Totuudessa, Hänessä; osa Häntä. Me olemme tulleet yhdeksi Totuuden kanssa ristillä, jossa meidät kuoletettiin olemuksellisesti pois valheesta ja yhdistettiin Totuuteen itseensä, Jeesukseen. Totuus on Jeesus Kristus eikä muuta totuutta ole. Joka on Kristuksessa, on Totuudessa. Ja koska me olemme Totuudessa, meidät määrittelee Totuus, koska me olemme olemuksellisesti yhtä Hänen kanssaan; meidän ja Kristuksen välillä ei ole minkäänlaista eroa, etäisyyttä eikä välimatkaa, koska Jeesus Kristus on Yksi eikä mikään leegio.

Niinpä ollen meidän tulee antaa Totuuden uudistaa ajattelaumme. Meidän tulee antaa Totuuden poistaa ajattelustamme erillisyyden, etäisyyden, puolinaisuuden, vajavaisuuden ja keskeneräisyyden ideat, koska Jeesuksessa Kristuksessa ei ole mitään erillistä, etäistä, puolinaista, vajavaista eikä keskeneräistä. Jeesus Kristus on istuutunut Isän Jumalan oikealle puolelle sovituksen suorittaneena, ja siinä ei ole mitään epäselvää, hämärää eikä keskeneräistä. Ja Jeesuksessa Kristuksessa olemme myös me. Ja Johannes sanoo aivan lapsenomaisen selkeästi, että sellainen kuin Hän on, sellaisia me olemme täällä maan päällä. Tässäkään ei ole minkäänlaista erillisyyttä, keskeneräistä, epäselvää eikä hämärää.

Evankeliumi julistaa: Sana tuli täydellisesti lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa. Ja myös: Sana tuli täydellisesti lihaksi myös meissä, koska meidät asetettiin täydellisesti Jeesukseen Kristukseen Hänen ristinkuolemassaan, hautaan laskemisessaan, ylösnousemisessaan ja taivaaseen astumisessaan. Joka väittää, että kyse on jonkinlaisesta prosessista, vääristelee totuutta eli Jeesusta itseään (!), koska se, mitä Jeesukselle Kristukselle on jo tapahtunut, ei ole mikään prosessi, vaan Hänen itsensä täytäntöön panema todellisuus. (Ja kaikki vääristely, kuten hyvin tiedämme, on sekin jo sovitettu ristillä!)

Todellinen evankeliumi vapauttaa kaikesta uskonnollisesta raadannasta ja tekohurskaudesta - se muuttaa hengellisten käsitteiden merkityksen ja sisällön päälaelleen, ja juuri siksi se tuntuu tottumattomasta anarkialta. Surullisinta ja suoraan sanoen hirveintä on se, että uskoville julistetaan "raamatullisuuden" nimissä kaikenlaista sontaa, jossa aidosta evankeliumista on vain jäänteitä.

Ei Paavalia ollut kutsuttu julistamaan "kirjoituksia" vaan evankeliumia. Ei raamatullisuus pelasta ihmistä vaan evankeliumi. Raamatullisuus on vain eräs lakihenkisyyden ilmenemismuoto ja ajatuskasvannainen, ei muuta. En ole koskaan tuntenut yhtäkään "raamatullisena" itseään pitävää uskovaa, joka olisi osannut tai edes pyrkinyt osaamaan Raamatun ulkoa, mikä on minusta omituista, jos kerran uskovan on oltava "raamatullinen".

Paavalin tärkeysjärjestys on ilmiselvä:

1. Ylösnoussut Kristus

2. Evankeliumi ylösnousseesta Kristuksesta.

3. Muut kirjoitukset.

Silloin ollaan turvallisilla vesillä, kun kaikkea, aivan kaikkea tarkastellaan Kristuksen ristinkuoleman, ylösnousemisen ja taivaaseen astumisen valossa. Muut näkövinkkelit ovat harhassa, koska ei ole muuta todellisuutta kuin ylösnoussut Kristus.

PS. Joka ajattelee, että "Jumalan Sana" on jotakin muuta kuin ylösnoussut Kristus, pohtikoon, miksi heprealaiskirjeen kirjoittaja käyttää hän-pronominia neljännen luvun 13. jakeessa. Ja jakeet 14-16 kertovat meille sitten, missä ja millainen tuo "hän" on:

12. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;

13. eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.

14. Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.

15. Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

16. Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan. 

"Kuinka voit väittää olevasi yhtä eli YKSI Kristuksen kanssa, kun käyttäydyt noin epäkypsästi?”

Kysymys perustuu lakihenkiseen ajatteluun. Sen taustaoletuksena on ajatus: "Ykseys Kristuksen kanssa on mahdoton ilman tietynlaista käyttäytymistä." Tämän taustalla on puolestaan ajatus: "Ykseyttä Kristuksen kanssa, sen olemassaoloa, on mahdollista arvioida ulkoisin perustein." Tämä puolestaan edellyttää ajatusta: "On olemassa jokin Arviointiperuste, jolla ja jonka avulla Kristus-ykseyden ulkoisia perusteita on mahdollista arvioida." Tämä puolestaan edellyttää ajatusta: "Tuo Arviointiperuste on uskovan Kristus-ykseyden ja sen myötä itsensä Kristuksen yläpuolella." Ja niin on tullut paljastetuksi Laki, joka ei olekaan hävinnyt uskovan ajatusmaailmasta mihinkään, vaan on ja pysyy kaiken muun, jopa Kristuksen itsensä, yläpuolella ja on kaiken Tuomari ja Kriitikko.

Kristus naulitutti itseensä ristillä kaikki tuollaiset arviointiperusteet ja näkökulmat. Kristus naulitutti itseensä Lain.

1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.

4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.

6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.

7. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?

8. Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.

9. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.

Vähäinenkin lakihenkisyyden löyhkä pilaa koko ilman ja tarttuu ajatusten vaatteisiin.

Lakihenkisyyttä edustaa ajatus: "Jotta voit OLLA___, sinun TULEE___."

Lakihenkisyyttä edustaa myös ajatus: "Jos OLET____, silloin sinä kykenet (eli: sinun TULEE kyetä)____."

Armo eli Jeesus sanoo: "Sinä OLET, sillä Minä Olen, ja sinä olet Minussa. Me olemme YHTÄ ja siinä on KAIKKI."

Armon kielioppi on kokonaan toinen kuin Lain.

Lakihenkisyyden avoin tai piilossa oleva johtoajatus on: "Jumala ja minä/me toimimme yhteistyössä."

Armon avoin johtoajatus kuuluu: "Jeesus Kristus on KAIKKI ja niin ollen tekee ja elää KAIKEN."

Laki sisältää idean jonkinlaisesta (moraalisesta ja hengellisestä) etäisyydestä ja jännitteestä Jumalan ja ihmisen välillä.

Armossa ihminen ja Jumala ovat tulleet yhdeksi Kristuksessa Jeesuksessa.

Laki saattaa antaa myöden jopa siinä, että se hyväksyy ihmisen ja Kristuksen olemuksellisen yhteyden, jopa ykseyden, mutta se on saatava tunkeutua "elämän periaatteeksi" vaikkapa sitten seuraavan sananparren avulla: "Emmehän me lakkaa olemasta itsestämme vastuullisia olentoja uskoon tultuamme." Tai: "Jumala on antanut meille vapaan tahdon..."

Laki on sapluuna/silmälasit, joiden läpi elämää tarkastellaan.

Armo on näkökulma, jossa Jeesus Kristus saa olla KAIKKENA, meidän minuutenamme ja elämänämme, ja niin ollen Hän saa myös kaiken kunnian.

Laki sanoo: "Meissä on syntinen luonto."

Armo sanoo: "Me olemme jo täydellisiä Kristuksessa Jeesuksessa."

Laki sanoo: "Me olemme täydellisiä Kristuksessa asemamme puolesta, mutta..."

Armo sanoo: "Sellainen kuin Hän on, sellaisia mekin olemme TÄSSÄ MAAILMASSA."

Jumala antoi Mooseksen kautta Israelin kansalle Tooran eli Lain eli Tien, jossa on 613 käskyä ja kieltoa sekä väliaikaisen sovituksen suova uhrijärjestelmä. Kyseinen järjestelmä lakkasi Kristuksen kuollessa ristillä. Paavali kirjoittaa: "Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo." "Koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista." "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: 'Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.'" "Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.""Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan.""Syntiä ei lueta, missä lakia ei ole."

Paavali ilmoitti toisin sanoen kuolleensa pois käskyjen ja kieltojen ynnä väliaikaisen sovituksen suovasta uhrijärjestelmästä.

Älkäämme tehkö Uudesta testamentista uutta Tooraa, käskyjen ja kieltojen järjestelmää, josta ajattelemme kuten juutalaiset Laista: "Joka ne täyttää, on niistä elävä" eli "Kun minä nämä täytän, minä saan elää. Ja niissä kohdin, missä en täytä, saan toivottavasti parannuksenteon ja anteeksipyynnön kautta Kristuksen uhrin perusteella Jumalalta anteeksi." Silloin alennamme Kristuksen uhrin härkäin ja kauristen veren tasolle; hänen verensä suo mielestämme ainoastaan väliaikaisen sovituksen niille lankeemuksillemme, joilla rikomme itse luomaamme uutta, uusitestamentillista Lakia. "Nyt sitä vastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?" "Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."

Alla olevat jakeet koskevat täysimääräisesti jokaista kristittyä. "Täysimääräisesti" tarkoittaa sitä, etteivät ne ovat vähentymättömästi totta jokaisen uskovan elämässä jok’ikisenä hetkenä.

"Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa." "Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. " "Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!"

Niin ollen ovat mielipuolisia esim. seuraavat sanonnat:

Hän on niin elävä kristitty!" (Ikään kuin kaikki kristityt eivät olisi täydellisen eläviä.)

"Hänessä Kristus toden totta elää!" (Ikään kuin Kristus ei eläisi täysimääräisesti jok’ikisessä kristityssä.)

"Kristuksen elämä toden totta näkyy hänessä!" (Ikään kuin Kristuksen elämä näkyisi joissakuissa ja toisissa ei. Tämä on yhtä mieletön väite kuin se, että joissakin Leonardo da Vincin maalauksissa näkyy Leonardon kädenjälki enemmän kuin toisissa.)

"Valitettavasti hän on ajautunut takaisin maailmaan." (Ikään kuin kristitty voisi perua Kristuksen ristin, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu hänelle ja hän maailmalle.)

”Se, joka on kuollut, on näet päässyt vapaaksi synnin vallasta. Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan. Tiedämme, että koska Kristus on herätetty kuolleista, hän ei enää kuole eikä kuolemalla ole enää valtaa häneen. Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.”

Jae 11 toteaa, että meidän tulee ajatella itsellemme tapahtuneen tismalleen samat asiat eli kaikki se, mitä tapahtui Kristukselle, koska me olimme Kristuksessa (yhtä hänen kanssaan) hänen kuollessaan ristillä. No tehkäämme sitten niin: Lukekaamme jae 9. Tiedämme, että koska meidät on herätetty kuolleista, me emme enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa meihin. Jae 10. Kun me kuolimme, me kertakaikkisesti kuolimme eroon synnistä. Kun me nyt elämme, me elämme Jumalalle. Jae 11. niinpä me olemme kuolleet - huom! mennyt aikamuoto! - pois synnistä ja elämme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Vielä kerran yhteen rimpsuun ladeltuna:

Tiedämme, että koska meidät on herätetty kuolleista, me emme enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa meihin. Kun me kuolimme, me kertakaikkisesti kuolimme eroon synnistä. Kun me nyt elämme, me elämme Jumalalle. Me olemme kuolleet pois synnistä ja elämme Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Edellä esitetty on totta. Ja oikea tapa uskoa siihen on luottaa lujasti siihen, mikä ei näy, ja ojentautua sen mukaan, mitä toivoo. (“Now faith is the substance of things hoped for, the evidence of things not seen.”) Niinpä kristitty, joka ei tahdo päästä eroon jostakin pahana pitämästään tottumuksesta, tekee oikein todetessaan itsestään sellaisen elämäntilanteen keskellä: ”Tiedän, että koska minut on herätetty kuolleista, minä en enää kuole, eikä kuolemalla ole enää valtaa minuun. Kun minä kuolin, minä kertakaikkisesti kuolin eroon synnistä. Nyt kun minä elän, minä elän Jumalalle. Minä olen kuollut pois synnistä ja elän Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.” Lisäksi hän voi vetää seuraavan johtopäätöksen: Minun ei tarvitse letkauttaa evänikään, jotta edellä sanottu olisi totta, jos se kerran ON totta. Minun tulisi tehdä asialle jotakin ainoastaan siinä tapauksessa, jos se olisi jotenkin ehdonvaraisesti totta, ts. jos tuota totuutta tulisi ylläpitää jollakin tavoin. Mutta koska kyse on 2000 vuotta sitten tapahtuneesta asiasta, se joko on totta tai sitten ei ole. Paavali vakuuttaa, että se on. Mutta jos ja kun se on totta, sen on oltava totta minusta tässä ja nyt, kun siitä ei näy minkäänlaisia "todisteita" (joita on siis mieletöntä vaatia, koska asia tapahtui 2000 vuotta sitten). Ja koska se on täydellisesti ("kerta kaikkiaan") totta minusta tässä ja nyt, minun ei tarvitse vaivata päätäni näkyväisellä todellisuudella, sillä usko on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan (tässä tapauksessa siihen, että minulle todellakin tapahtui kaikki se, mitä tapahtui Kristukselle ristillä) ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy (sillä ajalliset ovat näkyväisiä, mutta hengelliset iankaikkisia). Niinpä minun ojentautumiseni tässä asiassa on lepäämistä Kristuksen täytetyn työn varassa osaltani eli sen suhteen, etten ole enää syntinen, koska Kristuksessa kuolin kerta kaikkiaan pois synnistä.

Kuvitelkaamme itsemme omenaksi pohtimassa sitä, onko se puhdas vai mätä sisältä. Sillä ei olisi keinoa astua itsensä ulkopuolelle, halkaista itseään ja katsoa aukaistuihin puolikkaisiin. Se joutuisi luottamaan tässä asiassa puutarhuriin, joka on istuttanut puun, jonka hedelmää se on. Jos omena kysyisi puutarhurilta, kuinka on mahdollista, että hän, omena, on puhdas, puutarhuri saattaisi vastata: "Annoin oman pyhän Poikani tulla omenaksi maailmaan ja kuolla ja maatua. Puu, jonka hedelmä olet, on kasvanut hänen siemenestään, on hänen siementään, on toisin sanoen hän itse. Koska hän on pyhä, vanhurskas ja puhdas, olet sinäkin, koska sinä olet osa Häntä, olet ollut alusta asti. Minä valitsin sinut ennen kuin tätä puutarhaa olikaan, ja sinun syntyhetkesi on maan mullassa, hetkessä, jolloin Poikani kuoli ja maatui. Kun Omenapuu, joka on minun Poikani, alkoi kasvaa maan mullasta, olit sinä jo tuolloin Hänessä. Tällainen on sinun maailmaan tulemisesi. Ole turvallisella mielellä, sillä sinä olet aina ollut ja olet aina oleva minun Pojassani."

Jos Jumala, joka on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, näkee iankaikkisella röntgenkatseellaan meidän lävitsemme, meidän, jotka Hän itse on Kristuksessa luonut, lunastanut, sovittanut, puhdistanut ja uudestisynnyttänyt, ja jos Hän meihin katsoessaan sanoo: "Sinä olet ollut minun Pojassani aina, sinä olet aina ollut yhtä minun ylösnousseen Poikani kanssa", meidän lienee turha "kaivella" itseämme ja pohtia, olemmekohan me persoonallisuutemme syvimpiä, salatuimpia kerroksia ja onkaloita myöten lunastettuja, uusia luomuksia. Me olemme.

Niin ollen kaikki mitä meissä, meille ja meidän kauttamme tapahtuu, tapahtuu uudelle luomukselle. Jos minua ärsyttää joku ihminen pohjattomasti, tuo ärsytys tapahtuu uudessa luomuksessa, joka minä olen. Jos koen olevani koukussa johonkin syntitottumukseen, koukussa olemisen kokemus tapahtuu uudessa luomuksessa, joka minä olen. Jos haudon mielessäni pahoja aikeita tai pahoja ajatuksia tai katkeruutta, pahojen aikeiden, ajatusten tai katkeruuden hautominen tapahtuu uudessa luomuksessa, joka minä olen. Sen sijaan minä en ole ärsytystilani, koukussa olemisen kokemukseni enkä hautomiseni, vaan minä olen uusi luomus Kristuksessa. Olen uusi luomus Kristuksessa, ”pääsinpä” minä noista edellä mainituista ilmiöistä "eroon" tai en. Ja koska minä olen uusi luomus Kristuksessa, minä en muodosta noita ilmiöitä, minä en ole ne, eivätkä ne ole minä eivätkä muodosta minua. (Tätä lakihenkinen kristillisyys ei suostu tajuamaan.) Ne ovat vain ilmiöitä, joita esiintyy tai on esiintymättä uudessa luomuksessa, joka minä olen. Minä olen uusi luomus, tapahtuipa minussa, minulle tai minun kauttani mitä hyvänsä.

Otan arkielämän esimerkin avuksi. Minä en edellytä itseltäni esim. jatkuvaa kävelemistä tai kävelemisestä pidättäytymistä ollakseni sen niminen kuin olen. Kävelemisellä tai kävelemättä jättämisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä niminen ihminen on (ei edes Sari Essayahin kohdalla).

Eikä minun tarvitse ”puristaa” itsestäni eikä ylläpitää sitä tosiasiaa, että olen vanhempieni poika ja siskoni veli. Minä olen vanhempieni poika ja siskoni veli olemalla minä. Minun minuuteni on vanhempieni poikana ja siskoni veljenä olemista.

En myöskään edellytä itseltäni minkäänlaista toimintaa enkä erityisiä tekoja ollakseni suomalainen, pysyäkseni suomalaisena tai "todistaakseni" suomalaisuuteni. Jos minä olen suomalainen, minä olen, minun ei tarvitse todistella sitä yhtään kenellekään, ei itselleni eikä muille. Eikä muiden suomalaisten tarvitse todistella suomalaisuuttaan minulle. Olisi aika outoa, jos suomalaiset alkaisivat yhtäkkiä uskoa, että he pysyvät suomalaisina ainoastaan sillä ehdolla, että he puhuvat toisilleen päivittäin vähintään 20 minuuttia suomea. Ihmiset joutuisivat kadulla kohdatessaan rupattelemaan toisilleen ja pälyilemään vähän väliä kellojaan, jotta saisivat päivittäisen kansalaisuudenylläpitämisvelvoitteensa suoritetuksi.

Lakihenkisyys, esiintyipä sitä kuinka pieninä annoksina hyvänsä (koska vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan), on tuollaista jatkuvassa kansalaisuudenylläpitämisvelvollisuudessa elämistä.

Mutta jos me olemme uusia luomuksia, me olemme uusia luomuksia ja sillä sipuli. Ja uudelle luomukselle ei ole olemassa Lakia. Ja missä ei ole Lakia, ei ole rikkomustakaan. Ja missä ei ole rikkomusta, siellä on mieletöntä ylläpitää "rikosoikeudellista" kielipeliä.

Joskus kuulee sanottavan, että Kristuksessa meillä on kaikki mitä me tarvitsemme ja että meidän tarvitsee vain ”omistaa nämä rikkaudet itsellemme” tai meidän tarvitsee vain ”soveltaa ne käytäntöön elämässämme” tai meidän tarvitsee vain ”elää ne todeksi”. Kyseisenlaisessa puheessa on toisin sanoen taustalla julkilausumaton koodi eli Laki, jonka mukaan Kristuksen rikkaudet VOI ja näin ollen TULEE a) jollain tavoin omistaa itselleen, tai b) soveltaa käytäntöön tai c) elää todeksi. Mutta me olemme Kristuksessa kuolleet pois kaikenlaisista laeista niin pelastuksen tienä kuin uuden elämän periaatteenakin! Edellä oleva puhe on yhtä mieletöntä kuin se, että joku sanoisi minulle, että riittää, että ainoastaan elän todeksi sen, että olen sen niminen kuin olen, tai että minun tarvitsee ainoastaan soveltaa käytäntöön jokapäiväisessä elämässäni sitä, että olen Suomen kansalainen tai että minun tarvitsee vain omistaa omalle kohdalleni se tosiasia, että olen äitini poika. Mitä järkeä tuollaisessa puheessa on?? Ei yhtikäs mitään. Kuitenkin aivan vastaavanlaista höpönlöpöä pidetään kristillisissä piireissä hartaana ja syvällisenä.

Minä en voi muuta kuin elää nimeni, kansalaisuuteni ja vanhemmiltani saamaani geneettisen perimän todeksi, koska minä en ole mitään muuta. Vastaava tilanne on täysimääräisesti totta Hengen todellisuudessa.

PS. Kaikki sellaiset kielipelit, jotka suoranaisesti tai presuppositioittensa tai implikatuuriensa puolesta eivät kirkkaasti tunnusta vanhan ihmisen jo tapahtunutta kuolemaa ja uuden ihmisen syntymää Kristuksessa eli jo tapahtunutta täydellistä vallanvaihtoa, ovat valhetta ja sen vuoksi hylättävä.

PPS. Uskovien halu/toive tulla paremmaksi perustuu ajattelun taustasopukoissa piilevään Lakiin (kukin muotoilisi kysyttäessä tuon "oman Lakinsa" omalla tavallaan), josta me olemme siis kuolleet Kristuksen kanssa pois ja olemme nyt Hänessä, täydellisesti yhtä Hänen kanssaan ja Hänen omaisuuttaan. Saviastian ei tarvitse tulla paremmaksi, koska saviastian tehtävä on vain kantaa aarretta, ja meissä, meidän (omasta mielestämme usein niin vajavaisessa) inhimillisyydessämme on jo tuo aarre täysimääräisenä ja me olemme jo tuossa aarteessa aivan tämmöisinämme!

Jos Uuden testamentin kahta "hahmoa" voisi kuvailla oikeustermein, löydän selkeän kahtiajaon heidän rooleissaan: puolustaja ja syyttäjä. Kysymys kuuluu: Keihin viittaan? Minkä raamatunkohtien perusteella suoritan viittaukseni? Toinen kysymys kuuluu: Vaihtavatko kyseiset persoonat roolejaan, vai ovatko heidän roolinsa heidän luonteensa mukaiset?

Toista kutsutaan Puolustajaksi, toista "veljiemme syyttäjäksi". Lisäksi ensin mainittua kutsutaan Totuuden Hengeksi, jälkimmäistä valehtelijaksi ja valheen isäksi.

Puolustusasianajaja puhuu siis aina totta, syyttäjä valehtelee aina. Kuinka voi olla näin? Ei kai syyttäjä voi esiintyä ilman syyteaineistoa? Omasta mielestään hän ei varmasti esiinnykään, mutta puolustusasianajaja viittaa jokaisen syytekohdan osalta aina ristiin, jossa ja johon kaikki maailman syytökset ovat jo rauenneet (Kol. 2:13-14). Näin ollen syytteet osoittautuvat aina valheiksi, ja puolustusasianajan puheenvuorot aina totuudeksi.

Itsensä ja toisten syyllistäminen edellyttää ajatusta, että me elämme todellisuudessa ja todellisuutta, jossa meillä on perusteet ja lupa syyllistää itseämme ja toisia. Näin ei kuitenkaan ole. Kristus leikkasi meidät ristinkuolemallaan ja ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksellaan ja ylösnousemuksessaan irti tuomion- ja syyllisyydenalaisesta todellisuudesta: meille ei kerta kaikkiaan ole olemassa enää tuomiota - ei raamattukonservatiiveille sen enempää kuin -liberaaleillekaan. Ja jollei ole olemassa tuomiota, on mieletöntä puhua syyllisistä & syyllisyydestä, koska syyllisyys edellyttää tuomion olemassaolon mahdollisuutta. Ja nimenomaan tuon tuomion olemassaolon mahdollisuuden Kristus teki tyhjäksi ja kuoletti omassa ruumiissaan vapaaehtoisella uhrillaan. Ajatus siitä, että saa elää todellisuudessa, jossa ei ole lainkaan tuomiota, eli absoluuttisen syyttömänä, saattaa tuntua rienaavalta, mutta se tuntuu rienaavalta ainoastaan aivoista, jotka ovat niin perin juurin tottuneet... syyllisyyteen.