En menisi pitämään Kristuksen ristinkuolemaa kauhean epäkäytännöllisenä asiana. Hän koki käytännöllisen, todellisen kuoleman ristillä ja samoin koimme mekin, ts. meidän vanha ihmisemme: sen on mahdotonta herätä enää henkiin. Me olemme peruuttamattomasti armon alla olevia uusia luomuksia, auttelimmepa me mummoja kadun yli tahi olimme auttelematta (ja olipa se sitten helppoa tai oli olematta). Mummojen kadun yli auttaminen, niin kannatettavaa kuin se onkin, ei tee Kristuksen ja meidän vanhan ihmisemme kuolemaa yhtään sen käytännöllisemmäksi ja todellisemmaksi. Se, mikä on totta, on totta.
Johannes Kastaja: "Katso, Jumalan Karitsa, joka POIS OTTAA maailman synnin!" Väite, että uskovan synti erottaa tai etäännyttää hänet Jumalasta on täysin mieletön. Paavali käyttää toistasataa kertaa ilmausta "Kristuksessa". Yhdessä ainoassa kohdassa hän mainitsee Kristuksesta pois lankeamisen. En kuitenkaan jaksa uskoa, että esim. yksikään suomalaiskristitty on langennut pois Kristuksesta eli yrittänyt vanhurskautua juutalaisten Tooraa eli 365 kieltoa ja 248 käskyä noudattamalla. Huomattakoon, että esim. Room. 5:ssä käy ilmi, että synti Jumalasta erottavana tekijänä on uskovan osalta tehty tyhjäksi.
Paavali ei käytä lainkaan ilmausta "Jeesuksen seuraaminen". Sen sijaan hän käyttää yli sata kertaa ilmausta "Kristuksessa". Me toisin sanoen olemme Kristuksessa; meidät on yhdistetty häneen, häneen itseensä. Me olemme hengellisesti yhtä, yksi, hänen kanssaan. Minun ei tarvitse sanoa esim. kädelleni, että "Seuraapa nyt minua". Roomalaiskirjeen 5. luku osoittaa, ettei pelastuskysymyksemme liiku lainkaan meidän tekojemme tai tekemättä jättämistemme akselilla, vaan Aadamin lankeemuksen ja tottelemattomuuden ja Jeesuksen vanhurskauden teon ja kuuliaisuuden akselilla. Niinpä on turha nostaa tekoja tai tekemättä jättämisiä tähän yhteyteen lainkaan."Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet." Jeesus sanoo: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta." Johannes, sama Johannes, joka kirjoitti evankeliumin, kirjoittaa kirjeessään: "Elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille." Ja Paavali kirjoittaa: "Hänestä on teidän olemisemme Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi." Joten kaikki on meidän kohdallamme hyvin!
Muistakaamme, ettei Jumalan ja meidän välillämme ole etäisyyttä, jota meidän tulisi "kuroa umpeen" Raamatun lukemisella; tuo etäisyys kuroutui täydellisesti umpeen Kristuksen ristillä. Meidät on koko olemukseltamme yhdistetty häneen hänen ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Nyt hän on meidän minuutemme (Gal. 2:19-20), mielemme (1 Kor. 2:16) ja elämämme (Kol. 3:4). Jeesus suostui siihen, että hänet tehtiin synniksi (2 Kor. 5:21), ja "tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan", mikä sisältää sen, että me olemme kuolleet pois (Room. 6:3) synnistä (Room. 6:7-11; Room. 8:2), Laista (Room. 7:4,6; 8:2; Gal. 2:19-20) ja itsestämme (2 Kor. 5:15; Gal. 2:19-20). Lisäksi ristiin on naulittu vanha ihmisemme (Room. 6:6), lihamme (Gal.5:24) ja maailma meille ja meidät maailmalle (Gal. 6:14). Ja koska Kristus nousi ylös, ja me Hänen kanssaan, kaikki edellä mainittu on menneisyyttä. Tuo kaikki on täydellisesti totta meistä, meissä ja meinä. Me olemme jo täydellisesti yhtä Jumalan kanssa, sillä "te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa." Kuvitelkaamme tilannetta jossakin maassa, jossa maan suurin sanomalehti julistaa "SOTA ON OHI! RAUHA JULISTETTU!" Äärimmilleen viety fundamentalismi vertautuu tilanteeseen, jossa jotkut ihmiset alkavat syystä taikka toisesta julistaa toisille: "Tämä rauha koskee vain niitä ihmisiä, jotka uskovat, että maamme suurimman sanomalehden joka ikinen numero lehden koko historian aikana on ollut uutisoinnissaan täydellisen virheetön."
On kuitenkin niin, että koska esim. Neuvostoliitto ja Suomi solmivat rauhan 1940-luvun puolivälissä, silloin tuon tapahtuman historiallisuus takaa sen, että rauha koski ja koskee kaikkia Suomen kansalaisia riippumatta siitä, usko(i)vatko he Helsingin Sanomien absoluuttiseen erehtymättömyyteen vaiko eivät. Vastaavasti jos on historiallinen fakta, että Kristus kuoli ristillä koko maailman syntivelan vuoksi ja heräsi kolmantena päivänä kuolleista, silloin tuon tapahtuman historiallisuus takaa sen, että Kristuksen hankkima rauha koskee kaikkia Jumalan lapsia riippumatta siitä, uskovatko he Raamatun absoluuttiseen erehtymättömyyteen vaiko eivät. Niin ollen fundamentalisti, joka kyseenalaistaa "raamattuliberaalin" ihmisen uskon Kristukseen, asettaa kyseenalaiseksi Kristuksen uhrikuoleman pelastusvoiman sellaisen ihmisen suhteen, jonka usko kohdistuu... Kristukseen. Yhtä vähän kuin Suomen kansalaisten tarvitsi 1940-luvun puolivälissä (tai sen jälkeen) pohtia Helsingin Sanomien erehtymättömyyttä voidakseen nauttia solmitusta rauhasta, yhtä vähän tarvitsee kristityn pohtia Raamatun erehtymättömyyttä voidakseen nauttia Kristuksen hänelle lahjoittamasta rauhasta, jos kerran tuo rauha perustuu historialliseen tapahtumaan ja on sen synnyttämä todellisuus. Eli fundamentalistinen näkökanta, niin houkutteleva kuin se onkin (kaikkien kirjauskontojen piirissä), on näkökanta, joka viime kädessä on merkityksetön, jos kristityt ovat siinä oikeassa, että Kristus nousi kuolleista. Miksei Raamattua voi pitää esim. asialleen omistautuneiden, suhteellisen luotettavien journalistien raporttikokoelmana? Mitä väärää sellaisessa lähestymistavassa on, jos uskoo, että Jumalan Poika todella tuli maailmaan, mutta samalla kokee fundamentalistisen lähestymistavan syvästi vastenmieliseksi, turhaksi, taakoittavaa uskonnollisuutta lietsovaksi ja kerta kaikkiaan vääräksi? Raamatun väittäminen Jumalan erehtymättömäksi Sanaksi on metaraamatullinen väittämä ja näkökulma; se esitetään Raamatun ulkopuolelta Raamatusta, Raamattua koskien. Itse tulkitsen esim. Uuden testamentin kohdat: "Kirjain kuolettaa, mutta henki tekee eläväksi" "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän" selkeäksi viestiksi siitä, että minkä tahansa kirjoituksen, myös Raamatun kirjojen, rooli on yksinkertaisesti viitata itsestään ulos, pois päin, referenttiin, todellisuuteen eli Kristukseen, ja ettei millään kirjoituksella ole itseisarvollista, maagis-mystillistä asemaa tai voimaa. Sellaiseen uskominen on itse asiassa eräänlaista taikauskoa. Millä tavoin Helsingin Sanomien toimittajien historian aikana mahdollisesti tekemät virheet vähentävät sen faktan to(tuu)dellisuutta, että NL ja Suomi solmivat rauhan 1940-luvun puolivälissä ja että Suomen kansalaiset ovat siitä lähtien saaneet nauttia tuosta rauhasta? Ja mitä tekemistä ihmisten kiinnostuksella tai sen puutteella Helsingin Sanomien absoluuttiseen erehtymättömyyteen on sen kanssa, että he ovat saaneet ja saavat nauttia tuosta rauhasta? Millä tavoin todellisuuden/historian tapahtumat ovat riippuvaisia jonkin sanomalehden reporttereiden absoluuttisesta erehtymättömyydestä? Eivät kai paperille kirjoitetut kirjaimet sentään luo todellisuutta? Johannes ilmoittaa evankeliuminsa alussa, että Jeesus on Jumalan Sana. Ja evankeliuminsa lopussa, että "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä", ei suinkaan että "nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että kirjoittamani sanat ovat erehtymättömiä ja Jumalan henkeyttämiä, ja että teillä uskon kautta näiden sanojen ja muiden Kirjoitusten erehtymättömyyteen olisi elämä Kirjoitusten erehtymättömyyden nimissä". Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, että viimeisinä aikoina Jumalan on puhunut Poikansa kautta, ei erehtymättömien Kirjoitusten kautta. Jeesus sanoi opetuslapsille lähettävänsä toisen Puolustajan, ei erehtymätöntä jatko-osaa erehtymättömiin Kirjoituksiin. Lähetyskäskyssään Jeesus kehotti opetuslapsiaan menemään ja julistamaan evankeliumia kaikille luoduille, ei Vanhan testamentin kirjoitusten ja apostolien kirjoitusten erehtymättömyyttä. Paavali, joka vaikuttaisi olleen asioista kaikkein syvällisimmin perillä, sanoo tietomme olevan vajavaista ja profetoimisen olevan vajavaista. Minun on vaikea kuvitella, että hän ei olisi tarkoittanut sillä myös itseään ja muita apostoleita. Kuvittele vaikkapa joukkoa Intian norsuja kuljeksimassa intialaisessa metsässä ja keskustelemassa keskenään Intian norsujen kielellä. Yhtäkkiä joku norsuista sanoo: "Hei kaverit! Kuinkahan meidän oikein tulee olla Intian norsuja?! Onko kellään Intian norsuna olemisen manuaalia?!" Seurauksena olisi varmaan norsumaista röhönaurua. Aina siihen saakka, kunnes paikalle saapuisi fundamentalistinorsu.
Meidän yhteinen kuolemamme Kristuksen kanssa on historiallinen fakta ja niin ollen peruuttamaton. Me emme pysty peruuttamaan edes puolen tunnin takaisia tapahtumia, saatikka nyt sitten 2000 vuotta sitten tapahtunutta Kristuksen kuolemaa ristillä, jonka Jumala oli suunnitellut ennen maailman perustamista. Niin ollen se vanha ihmisemme, joka ansaitsi kadotustuomion, on lakannut olemasta - sitä ei enää ole. "Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa." "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut." "Ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Edellä olevat jakeet esittävät täysin arkisen tosiasian, joka on voimassa Jeesuksen Kristuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen astumisen perusteella. Tehköön kukin hyvää siinä määrin kun katsoo asialliseksi, mutta älköön kuvitelko, että me sillä tavoin pysytämme pelastustamme. Taakka käy ennen pitkää liian raskaaksi kantaa. Kristuksen ei tarvitse esitellä Isälle ”hyviä tekoja” Isän oikealla puolella, moinen ajatuskin on mieletön. Hän astui isän oikealle puolelle täydellisen sovituksen suorittaneena. Ja koska me olemme Kristuksessa, se mikä pätee Kristukseen, pätee meihinkin.
On pahemman luokan väärinkäsitys kuvitella, etteikö Uutta testamenttia voisi käyttää niin kuin galatalaiset käyttivät aikoinaan Tooraa. Uusi testamentti muodostuu "Laiksi" siinä silmänräpäyksessä, kun lakataan uskomasta kertakaikkiseen ja peruuttamattomaan pelastukseen Kristuksessa Jeesuksessa ja kuvitellaan, että pelastusta tulee ylläpitää kaiken maailman kuuliaisuuksilla, tahtomisilla, anteeksipyytämisillä ja hyvän tekemisillä. Sellainen on jo pelkkänä ajatuksenakin häpeällinen! Tuollainen alentaa Jeesuksen veren härkien ja kauristen veren tasolle; Jeesuksen veri on tuollaisessa sekasotkussa väliaikaisena apuna aina, kun langetaan ja muistetaan pyytää anteeksi. Menetelmä on tismalleen sama kuin Vanhan liiton juutalaisilla, joilla oli uhreja päiväksi, viikoksi ja vuodeksi. Heprelaiskirjeen 10. luku puhuu kuitenkin jostakin aivan muusta: "Sanoo hän sitten: 'Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa; mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle, ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.'"
Jos joku väittää, että pelastus on peruutettavissa, esitän hänelle vastakysymyksen: Jos minä haluan/tahdon muuttua takaisin syntymääni edeltävään aikaan siittiöksi ja munasoluksi, minä voin tehdä sen, niinkö? Minulle on suuri mysteeri, kuinka ihmiset onnistuvat panemaan niin suuren painon ihmisen tahtomiselle ja haluamiselle. Ikään kuin meitä ei olisikaan lunastettu kokonaan ja täydellisesti. Ikään kuin Jumalalta olisi unohtunut asettaa vanhasta ihmisestä sellainen pikkuriikkinen asia kuin tahto(minen) Jeesuksen ristille, ja nyt me olemme sitten uusina luomuksina kaikella muulla tavoin uusia paitsi tahtomisemme osalta, jota meidän tulee nyt sitten vahtia ja tarkkailla ja suunnata oikein. Ja jolla tahdollamme me nyt sitten päätämme Kristuksessa olemisemme tai ei-olemisemme. Tuollainen kauhea sekamelska syntyy siitä, ettei nähdä Kristuksen uhrin täydellisyyttä ja kaikkiriittävyyttä — sen täysin inhimillistä todellisuutta. Jeesus oli Ihmisen Poika ja ihmisenä hän ristillä kuoli eikä minään avaruusoliona tai puolijumalana. Meidän vanha ihmisemme kuoli kaikkinensa - tahtomisineen ja haluamisineen ja kaikkineen - yhdessä Kristuksen kanssa. Kun Paavali kirjoittaa: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut", "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?", "Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa", hän kyllä tarkoitti mitä sanoi. Minusta tuntuu, että hän olisi kyllä ilmaissut asian jotenkin toisin, jos vanhasta ihmisestä olisi jäänyt jotakin - esim. tahto - ristiinnaulitsematta ristille.
Lähtökohta kaikessa elämässä, ajattelussa ja olemisessa tulisi minusta olla Jeesuksen risti, hautaan laskeminen, ylösnousemus ja taivaaseen astuminen. Miksi? Koska kun Jeesus kuoli ristillä, meidän vanha ihmisemme eli me itse kuolimme yhdessä Hänen kanssaan (Room. 6:3,4a,5a,6a,7a,8a,11a); tuon hetken jälkeen meillä ei ole ollut Kristuksesta irrallista olemassaoloa. Meidät on ikuisiksi ajoiksi yhdistetty Häneen, koska kuolema on peruuttamaton Leikkuri ja Erottaja. "Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa." Tämä on historiallinen fakta, uskoimmepa me siihen tai emme tai tuntuipa meistä siltä tai oli tuntumatta. Niinpä jos meidät kastettiin Hänen kuolemaansa, meidät laskettiin myös hautaan, herätettiin ylös ja asetettiin Isän oikealle puolelle Hänen kanssaan eli Hänessä. Isän oikealla puolella oleminen on meidän tämän päivän todellisuutemme. Eli meidän aarteemme eli sydämemme on jo asetettu taivaallisiin. Meidät ja meidän jumalasuhteemme on jo täydellisesti parannettu Kristuksen kuoleman kautta. Mielen uudistuminen on tähän totuuteen turvautumista ja palaamista yhä uudelleen.
Paavali kirjoittaa: "Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa."
Paavali ei koskaan eikä missään kirjoita, että lunastus on tosi ainoastaan siinä tapauksessa tai siinä määrin kuin meidän tunteemme sen todeksi allekirjoittavat. Olisi aika outoa, jos minä puntaroisin tunnemaailmani kautta sitä, olenko Suomen kansalainen, tai sitä, olenko siskoni veli. |