Ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleeni, kun pohdin, millä virkkeellä tämän tekstin aloittaisin, oli kysymys: ”Mikä on kristinuskon ydinsanoma?” Sitten, heti sen jälkeen, seurasi ajatus: ”Miten niin ydinsanoma? Onko muka olemassa joitakin muita sanomia ydinsanoman lisäksi? Onko joitakin hieman merkityksettömämpiä sanomia, jotka eivät kuitenkaan ole niin merkityksettömiä, etteikö niitä tulisi julistaa ydinsanomia ohella? Ja jos niitä ei voi jättää julistamatta ydinsanoman ohella, kuinka niin ne ovat merkityksettömämpiä?” Huomaan ajatukseni nousevan siitä väsymyksestä ja tympääntyneisyydestä, jota tunnen ns. kristillistä kielenkäyttöä ja julistusta kohtaan. Kristillinen kielenkäyttö on puhetapa, joka ei sano oikeastaan mitään samalla kun se sanoo liian paljon puhuessaan liian väljästi, epätarkasti. Tällä tarkoitan viime kädessä sitä, että kristillinen kielenkäyttö sekoittaa keskenään armon ja ”Lain”, tuomiohengen, mistä on väistämättä seurauksena se, että ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan” eli lakihenkisyys tappaa armon. Toisin sanoen: edellä mainitsemani kristillinen kielenkäyttö, joka tosin käyttää sellaisia termejä kuin ”Jumalan armo”, ”armollinen”, ”armosta”, ”armon kautta”, ”Kristuksen armosta”, Kristuksen kautta”, ei tosiasiassa edusta armoa lainkaan vaan tuomiota, sillä pienikin määrä, hitunenkin Lakia vesittää armon, aina. Niin ollen kristillinen kielenkäyttö, johon tässä yhteydessä viittaan, ei ole kristillistä lainkaan, sillä kristinuskon sanoma on ainoastaan ja vain armo, ei mitään muuta.
Jos joku sanoo tässä kohtaa, että kristinuskon sanoma ei ole pelkästään armo, vaan armo ja totuus, hän olettaa, että armo ja totuus ovat kaksi eri asiaa, jotka tarvitsevat toisiaan täydentääkseen toisiaan ja jotka vasta yhdessä muodostavat kokonaisuuden, joka on kristinuskon sanoma, ts. että ”armo ilman totuutta on lällärimeininkiä” ja ”totuus ilman armoa on liian häikäisevä majesteetti”. Näin ei kuitenkaan voi olla. Laki on annettu Mooseksen kautta, ja armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Siis yksikössä: on tullut, ei: ovat tulleet. Jos armo ja totuus olisivat kaksi toisistaan erillistä asiaa, Jeesus olisi jakautunut persoonallisuus, joka koostuisi yhtäältä armosta ja toisaalta totuudesta. Jeesus ei kuitenkaan ole jakautunut persoonallisuus vaan yhteyden ja ykseyden perikuva. Niin ollen armo ja totuus eivät voi olla toisistaan erillisiä asioita, vaan muodostavat ykseyden, jakamattoman YHDEN. Tällöin on oltava niin, että aina kun julistetaan armon evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, julistetaan maailmankaikkeuden syvintä totuutta. On nimittäin historiallinen totuus, että Jeesus on Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnin. Joka haluaa leikkiä hengellistä supermiestä, pohtikoon, miltä seuraava jae omalle kohdalle lausuttuna kuulostaisi: ”Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja totuutta totuuden päälle.” Kuulostaisiko se evankeliumilta? Jokainen tietää sydämessään vastauksen.
Kristinuskon sanoma on siis Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa ihmiskuntaa kohtaan. Kristinuskolla ei ole muuta sanomaa. Joka muuta väittää, vesittää Jumalan armon, sillä ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”. Armo on niin kaunis, ainutlaatuinen, hieno- ja hellävarainen sanoma, että jos siihen sekoittaa hiukankin tuomion uhkaa eli Lakia, se saastuu välittömästi ja jää auttamatta tuon toisen runtelemaksi ja nujertamaksi. Se juuri on armon ”heikkous”. Se on olemukseltaan niin lempeä, puhdas ja sävyisä, että sen on väistyttävä syrjään, jos julistetaan jotakin muuta oppia sen rinnalla. Jos nimittäin armo kykenisi vastustamaan noita toisia oppeja, se merkitsisi sitä, että se olisi niiden kaltainen, mutta sitä se ei ole. Armo on kuin kyyhkynen; se lentää pois kovaäänisessä seurassa.
Armo on vastaus ihmisen syvimpiin, kipeimpiin ja polttavimpiin kysymyksiin. Armo on ihmisen paras ystävä ― ymmärtäväisin, huolehtivaisin, pitkämielisin ja uskollisin ystävä. Armo on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta ja sen myötä Jeesus Kristus itse. Armo on todellisuus, jossa Jeesusta Kristusta voi oppia ja oppii tuntemaan. Jeesusta on mahdotonta oppia tuntemaan lakihenkisessä ilmapiirissä ― muutoin kuin ehkä kantapään kautta. Ja ihmisen ei ole välttämätöntä opetella tuntemaan Jeesusta pelkästään kantapään kautta, vaan Häntä on lupa opetella tuntemaan avoimesti, armon ilmapiirissä.
Laki ja tuomiohenki eivät virtaile Jeesuksen sydämestä. Jeesuksen sydämessä ei ole mitään muuta kuin armoa. ”Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.” Joka opettaa tai julistaa lakihenkisesti, julistaa valhetta, sillä armottomuus on aina valhe. Armollisuus on aina totta, ja armottomuus on aina valhetta, sitä tarkoittavat Johanneksen sanat: ”Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Jos joku on julistavinaan ”totuutta” ikään kuin totuus olisi julistettavissa omana erillisenä saarekkeenaan, armon ”kylkiäisenä” tai ”viitekehyksenä”, hän ei julista totuutta, vaan Lakia, tuomiota. Ja tuomion julistajat eivät julista evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, sillä muuta evankeliumia ei ole olemassa kuin se, joka paljastaa kuulijalle Jeesuksen sydämen, joka pulppuaa ylenpalttista armoa.
Armo on ilmapiiri. Jos olet esim. luokkahuoneessa, työpaikan kahvihuoneessa, virastossa, kokouksessa tai työpaikkahaastattelussa, jossa on lisäksesi muita ihmisiä, ja vaistoat ilmapiirin jollakin tavoin väkinäiseksi, ahdistavaksi tai pelottavaksi, ajattelet, että joku tai jotkut synnyttävät tuon ilmapiirin. Voit toki itsekin olla mukana vaikuttamassa ilmapiirin syntyyn, mutta yhtä kaikki ilmapiiri ei synny tyhjästä; joku tai jotkut ovat sitä synnyttämässä. Armon ilmapiiri syntyy julistuksesta ja opetuksesta, ihmisten tuottamista sanoista. Puhuessamme hengellisistä asioista me tuotamme ympärillemme joko armollista tai lakihenkistä ilmapiiriä. Lakihenkisyys on valhetta sen vuoksi, että se välittää viestin ikään kuin tuo ilmapiiri virtailisi Jeesuksen sydämeltä, mitä se ei tee. Lakihenkisyys virtailee ainoastaan niistä sanoista, jotka lakihenkinen puhe sisältää. Surulliseksi asian tekee se, että lakihenkinen ilmapiiri tuotetaan raamatullisilla ilmauksilla ja käsitteillä. On täysin mahdollista olla ”raamatullinen” ja lakihenkinen samanaikaisesti. Lakihenkiset ihmisethän nimenomaan usein korostavat raamatullisuuttaan. ”Raamatullisuus” ei kuitenkaan pelasta ihmistä, vaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Niin ollen ”raamatullisuus” ei myöskään ylläpidä ihmisen pelastusta, vaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Jo pelkkä ajatuskin, että raamatullisuus pelastaisi meidät tai ylläpitäisi pelastustamme, on absurdi. Raamatullisuushan on jotakin, minkä me tuotamme, mihin me pyrimme ja mihin me katsomme pystyvämme. Se on jotakin meissä, meidän mielessämme vallitsevaa, se on jotakin meidän ajattelumme ja päättelymme synnyttämää. Kuinka me voimme kuvitella, että pystyisimme jollakin, minkä me olemme tuottaneet, pysyttämään pelastuksen, joka vaati Jumalan Pojan kuoleman edestämme? Yhtä hyvin voisin kuvitella lukion fysiikan ”tiedoillani” pitäväni universumia koossa.
Myös armollinen ilmapiiri syntyy ihmisen tuottamista sanoista. Nuo sanat ovat kuitenkin sopusoinnussa Jeesuksen sydämen todellisuuden kanssa. Ja koska armo ja totuus ovat YKSI, armollisen ilmapiirin syntysija on itse asiassa viime kädessä Jeesuksen itsensä sydän. Armon julistaja toimii Jeesuksen sydämen sykkeen välikappaleena. Tämä saattaa kuulostaa pöyhkeältä, mutta asia ei voi olla mitenkään muuten. Lakihenkinen julistus synnyttää ilmapiirin, joka on sopusoinnussa ”veljiemme syyttäjän” edustaman ilmapiirin kanssa, kun taas armollinen julistus synnyttää ilmapiirin, joka on sopusoinnussa ”toisen Puolustajan” edustaman ilmapiirin kanssa. Viime kädessä kaikki typistyy siihen, syytetäänkö vai puolustetaanko ihmistä, jonka vuoksi Jeesus on kuollut ja jonka Hän on lunastanut. Ja kuten hyvin tiedämme, syytökset voi aivan hyvin esittää raamatullisin sanankääntein, ”raamatullisessa muodossa”. Raamatun sanat eivät kuitenkaan itsessään pyhitä yhtikäs mitään, vaan ratkaisevaa on se, missä hengessä ne lausutaan eli millaisen ilmapiirin ne synnyttävät: armollisen vai lakihenkisen?
Ihminen, jonka ajatukset ovat valheen vallassa, luulee olevansa totuudessa. Hetkenä, jolloin näemme ajatustemme perustuvan valheeseen, vapaudumme tuosta valheesta. Valheen vallassa oleminen on sokeutta kyseiselle valheelle ja samalla totuudelle. Lakihenkinen julistus perustuu valheeseen ja on valhetta ja jatkuu niin kauan, kunnes valhe paljastuu. Paljastumisen hetkellä lakkaa myös lakihenkinen julistus. Paljastumista ei voine aiheuttaa kukaan muu kuin Pyhä Henki, mutta armollinen julistus voi toimia Armon Hengen välikappaleena. Ja vaikka ei voisikaan, se on joka tapauksessa Hänen olemuksensa mukaista. Lisäksi armollinen julistus on totta, sillä ”armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta”. Armo on totta, aina ja kaikkialla.
Jos joku sanoo tässä kohtaa, että kristinuskon sanoma ei ole pelkästään armo, vaan armo ja totuus, hän olettaa, että armo ja totuus ovat kaksi eri asiaa, jotka tarvitsevat toisiaan täydentääkseen toisiaan ja jotka vasta yhdessä muodostavat kokonaisuuden, joka on kristinuskon sanoma, ts. että ”armo ilman totuutta on lällärimeininkiä” ja ”totuus ilman armoa on liian häikäisevä majesteetti”. Näin ei kuitenkaan voi olla. Laki on annettu Mooseksen kautta, ja armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta. Siis yksikössä: on tullut, ei: ovat tulleet. Jos armo ja totuus olisivat kaksi toisistaan erillistä asiaa, Jeesus olisi jakautunut persoonallisuus, joka koostuisi yhtäältä armosta ja toisaalta totuudesta. Jeesus ei kuitenkaan ole jakautunut persoonallisuus vaan yhteyden ja ykseyden perikuva. Niin ollen armo ja totuus eivät voi olla toisistaan erillisiä asioita, vaan muodostavat ykseyden, jakamattoman YHDEN. Tällöin on oltava niin, että aina kun julistetaan armon evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, julistetaan maailmankaikkeuden syvintä totuutta. On nimittäin historiallinen totuus, että Jeesus on Jumalan Karitsa, joka otti pois maailman synnin. Joka haluaa leikkiä hengellistä supermiestä, pohtikoon, miltä seuraava jae omalle kohdalle lausuttuna kuulostaisi: ”Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja totuutta totuuden päälle.” Kuulostaisiko se evankeliumilta? Jokainen tietää sydämessään vastauksen.
Kristinuskon sanoma on siis Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa ihmiskuntaa kohtaan. Kristinuskolla ei ole muuta sanomaa. Joka muuta väittää, vesittää Jumalan armon, sillä ”vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”. Armo on niin kaunis, ainutlaatuinen, hieno- ja hellävarainen sanoma, että jos siihen sekoittaa hiukankin tuomion uhkaa eli Lakia, se saastuu välittömästi ja jää auttamatta tuon toisen runtelemaksi ja nujertamaksi. Se juuri on armon ”heikkous”. Se on olemukseltaan niin lempeä, puhdas ja sävyisä, että sen on väistyttävä syrjään, jos julistetaan jotakin muuta oppia sen rinnalla. Jos nimittäin armo kykenisi vastustamaan noita toisia oppeja, se merkitsisi sitä, että se olisi niiden kaltainen, mutta sitä se ei ole. Armo on kuin kyyhkynen; se lentää pois kovaäänisessä seurassa.
Armo on vastaus ihmisen syvimpiin, kipeimpiin ja polttavimpiin kysymyksiin. Armo on ihmisen paras ystävä ― ymmärtäväisin, huolehtivaisin, pitkämielisin ja uskollisin ystävä. Armo on evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta ja sen myötä Jeesus Kristus itse. Armo on todellisuus, jossa Jeesusta Kristusta voi oppia ja oppii tuntemaan. Jeesusta on mahdotonta oppia tuntemaan lakihenkisessä ilmapiirissä ― muutoin kuin ehkä kantapään kautta. Ja ihmisen ei ole välttämätöntä opetella tuntemaan Jeesusta pelkästään kantapään kautta, vaan Häntä on lupa opetella tuntemaan avoimesti, armon ilmapiirissä.
Laki ja tuomiohenki eivät virtaile Jeesuksen sydämestä. Jeesuksen sydämessä ei ole mitään muuta kuin armoa. ”Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.” Joka opettaa tai julistaa lakihenkisesti, julistaa valhetta, sillä armottomuus on aina valhe. Armollisuus on aina totta, ja armottomuus on aina valhetta, sitä tarkoittavat Johanneksen sanat: ”Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.” Jos joku on julistavinaan ”totuutta” ikään kuin totuus olisi julistettavissa omana erillisenä saarekkeenaan, armon ”kylkiäisenä” tai ”viitekehyksenä”, hän ei julista totuutta, vaan Lakia, tuomiota. Ja tuomion julistajat eivät julista evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, sillä muuta evankeliumia ei ole olemassa kuin se, joka paljastaa kuulijalle Jeesuksen sydämen, joka pulppuaa ylenpalttista armoa.
Armo on ilmapiiri. Jos olet esim. luokkahuoneessa, työpaikan kahvihuoneessa, virastossa, kokouksessa tai työpaikkahaastattelussa, jossa on lisäksesi muita ihmisiä, ja vaistoat ilmapiirin jollakin tavoin väkinäiseksi, ahdistavaksi tai pelottavaksi, ajattelet, että joku tai jotkut synnyttävät tuon ilmapiirin. Voit toki itsekin olla mukana vaikuttamassa ilmapiirin syntyyn, mutta yhtä kaikki ilmapiiri ei synny tyhjästä; joku tai jotkut ovat sitä synnyttämässä. Armon ilmapiiri syntyy julistuksesta ja opetuksesta, ihmisten tuottamista sanoista. Puhuessamme hengellisistä asioista me tuotamme ympärillemme joko armollista tai lakihenkistä ilmapiiriä. Lakihenkisyys on valhetta sen vuoksi, että se välittää viestin ikään kuin tuo ilmapiiri virtailisi Jeesuksen sydämeltä, mitä se ei tee. Lakihenkisyys virtailee ainoastaan niistä sanoista, jotka lakihenkinen puhe sisältää. Surulliseksi asian tekee se, että lakihenkinen ilmapiiri tuotetaan raamatullisilla ilmauksilla ja käsitteillä. On täysin mahdollista olla ”raamatullinen” ja lakihenkinen samanaikaisesti. Lakihenkiset ihmisethän nimenomaan usein korostavat raamatullisuuttaan. ”Raamatullisuus” ei kuitenkaan pelasta ihmistä, vaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Niin ollen ”raamatullisuus” ei myöskään ylläpidä ihmisen pelastusta, vaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Jo pelkkä ajatuskin, että raamatullisuus pelastaisi meidät tai ylläpitäisi pelastustamme, on absurdi. Raamatullisuushan on jotakin, minkä me tuotamme, mihin me pyrimme ja mihin me katsomme pystyvämme. Se on jotakin meissä, meidän mielessämme vallitsevaa, se on jotakin meidän ajattelumme ja päättelymme synnyttämää. Kuinka me voimme kuvitella, että pystyisimme jollakin, minkä me olemme tuottaneet, pysyttämään pelastuksen, joka vaati Jumalan Pojan kuoleman edestämme? Yhtä hyvin voisin kuvitella lukion fysiikan ”tiedoillani” pitäväni universumia koossa.
Myös armollinen ilmapiiri syntyy ihmisen tuottamista sanoista. Nuo sanat ovat kuitenkin sopusoinnussa Jeesuksen sydämen todellisuuden kanssa. Ja koska armo ja totuus ovat YKSI, armollisen ilmapiirin syntysija on itse asiassa viime kädessä Jeesuksen itsensä sydän. Armon julistaja toimii Jeesuksen sydämen sykkeen välikappaleena. Tämä saattaa kuulostaa pöyhkeältä, mutta asia ei voi olla mitenkään muuten. Lakihenkinen julistus synnyttää ilmapiirin, joka on sopusoinnussa ”veljiemme syyttäjän” edustaman ilmapiirin kanssa, kun taas armollinen julistus synnyttää ilmapiirin, joka on sopusoinnussa ”toisen Puolustajan” edustaman ilmapiirin kanssa. Viime kädessä kaikki typistyy siihen, syytetäänkö vai puolustetaanko ihmistä, jonka vuoksi Jeesus on kuollut ja jonka Hän on lunastanut. Ja kuten hyvin tiedämme, syytökset voi aivan hyvin esittää raamatullisin sanankääntein, ”raamatullisessa muodossa”. Raamatun sanat eivät kuitenkaan itsessään pyhitä yhtikäs mitään, vaan ratkaisevaa on se, missä hengessä ne lausutaan eli millaisen ilmapiirin ne synnyttävät: armollisen vai lakihenkisen?
Ihminen, jonka ajatukset ovat valheen vallassa, luulee olevansa totuudessa. Hetkenä, jolloin näemme ajatustemme perustuvan valheeseen, vapaudumme tuosta valheesta. Valheen vallassa oleminen on sokeutta kyseiselle valheelle ja samalla totuudelle. Lakihenkinen julistus perustuu valheeseen ja on valhetta ja jatkuu niin kauan, kunnes valhe paljastuu. Paljastumisen hetkellä lakkaa myös lakihenkinen julistus. Paljastumista ei voine aiheuttaa kukaan muu kuin Pyhä Henki, mutta armollinen julistus voi toimia Armon Hengen välikappaleena. Ja vaikka ei voisikaan, se on joka tapauksessa Hänen olemuksensa mukaista. Lisäksi armollinen julistus on totta, sillä ”armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta”. Armo on totta, aina ja kaikkialla.