Jos joku väittää, että pelastus on peruutettavissa, esitän hänelle vastakysymyksen: Jos minä haluan/tahdon muuttua takaisin syntymääni edeltävään aikaan siittiöksi ja munasoluksi, minä voin tehdä sen, niinkö? Minulle on suuri mysteeri, kuinka ihmiset onnistuvat panemaan niin suuren painon ihmisen tahtomiselle ja haluamiselle. Ikään kuin meitä ei olisikaan lunastettu kokonaan ja täydellisesti. Ikään kuin Jumalalta olisi unohtunut asettaa vanhasta ihmisestä sellainen pikkuriikkinen asia kuin tahto(minen) Jeesuksen ristille, ja nyt me olemme sitten uusina luomuksina kaikella muulla tavoin uusia paitsi tahtomisemme osalta, jota meidän tulee nyt sitten vahtia ja tarkkailla ja suunnata oikein. Ja jolla tahdollamme me nyt sitten päätämme Kristuksessa olemisemme tai ei-olemisemme. Tuollainen kauhea sekamelska syntyy siitä, ettei nähdä Kristuksen uhrin täydellisyyttä ja kaikkiriittävyyttä — sen täysin inhimillistä todellisuutta. Jeesus oli Ihmisen Poika ja ihmisenä hän ristillä kuoli eikä minään avaruusoliona tai puolijumalana. Meidän vanha ihmisemme kuoli kaikkinensa - tahtomisineen ja haluamisineen ja kaikkineen - yhdessä Kristuksen kanssa. Kun Paavali kirjoittaa: "Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut", "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?", "Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä. Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle. Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa", hän kyllä tarkoitti mitä sanoi. Minusta tuntuu, että hän olisi kyllä ilmaissut asian jotenkin toisin, jos vanhasta ihmisestä olisi jäänyt jotakin - esim. tahto - ristiinnaulitsematta ristille.