Jos Uuden testamentin kahta "hahmoa" voisi kuvailla oikeustermein, löydän selkeän kahtiajaon heidän rooleissaan: puolustaja ja syyttäjä. Kysymys kuuluu: Keihin viittaan? Minkä raamatunkohtien perusteella suoritan viittaukseni? Toinen kysymys kuuluu: Vaihtavatko kyseiset persoonat roolejaan, vai ovatko heidän roolinsa heidän luonteensa mukaiset?
Toista kutsutaan Puolustajaksi, toista "veljiemme syyttäjäksi". Lisäksi ensin mainittua kutsutaan Totuuden Hengeksi, jälkimmäistä valehtelijaksi ja valheen isäksi.
Puolustusasianajaja puhuu siis aina totta, syyttäjä valehtelee aina. Kuinka voi olla näin? Ei kai syyttäjä voi esiintyä ilman syyteaineistoa? Omasta mielestään hän ei varmasti esiinnykään, mutta puolustusasianajaja viittaa jokaisen syytekohdan osalta aina ristiin, jossa ja johon kaikki maailman syytökset ovat jo rauenneet (Kol. 2:13-14). Näin ollen syytteet osoittautuvat aina valheiksi, ja puolustusasianajan puheenvuorot aina totuudeksi.
Itsensä ja toisten syyllistäminen edellyttää ajatusta, että me elämme todellisuudessa ja todellisuutta, jossa meillä on perusteet ja lupa syyllistää itseämme ja toisia. Näin ei kuitenkaan ole. Kristus leikkasi meidät ristinkuolemallaan ja ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksellaan ja ylösnousemuksessaan irti tuomion- ja syyllisyydenalaisesta todellisuudesta: meille ei kerta kaikkiaan ole olemassa enää tuomiota - ei raamattukonservatiiveille sen enempää kuin -liberaaleillekaan. Ja jollei ole olemassa tuomiota, on mieletöntä puhua syyllisistä & syyllisyydestä, koska syyllisyys edellyttää tuomion olemassaolon mahdollisuutta. Ja nimenomaan tuon tuomion olemassaolon mahdollisuuden Kristus teki tyhjäksi ja kuoletti omassa ruumiissaan vapaaehtoisella uhrillaan. Ajatus siitä, että saa elää todellisuudessa, jossa ei ole lainkaan tuomiota, eli absoluuttisen syyttömänä, saattaa tuntua rienaavalta, mutta se tuntuu rienaavalta ainoastaan aivoista, jotka ovat niin perin juurin tottuneet... syyllisyyteen.
Toista kutsutaan Puolustajaksi, toista "veljiemme syyttäjäksi". Lisäksi ensin mainittua kutsutaan Totuuden Hengeksi, jälkimmäistä valehtelijaksi ja valheen isäksi.
Puolustusasianajaja puhuu siis aina totta, syyttäjä valehtelee aina. Kuinka voi olla näin? Ei kai syyttäjä voi esiintyä ilman syyteaineistoa? Omasta mielestään hän ei varmasti esiinnykään, mutta puolustusasianajaja viittaa jokaisen syytekohdan osalta aina ristiin, jossa ja johon kaikki maailman syytökset ovat jo rauenneet (Kol. 2:13-14). Näin ollen syytteet osoittautuvat aina valheiksi, ja puolustusasianajan puheenvuorot aina totuudeksi.
Itsensä ja toisten syyllistäminen edellyttää ajatusta, että me elämme todellisuudessa ja todellisuutta, jossa meillä on perusteet ja lupa syyllistää itseämme ja toisia. Näin ei kuitenkaan ole. Kristus leikkasi meidät ristinkuolemallaan ja ristinkuolemassaan ja ylösnousemuksellaan ja ylösnousemuksessaan irti tuomion- ja syyllisyydenalaisesta todellisuudesta: meille ei kerta kaikkiaan ole olemassa enää tuomiota - ei raamattukonservatiiveille sen enempää kuin -liberaaleillekaan. Ja jollei ole olemassa tuomiota, on mieletöntä puhua syyllisistä & syyllisyydestä, koska syyllisyys edellyttää tuomion olemassaolon mahdollisuutta. Ja nimenomaan tuon tuomion olemassaolon mahdollisuuden Kristus teki tyhjäksi ja kuoletti omassa ruumiissaan vapaaehtoisella uhrillaan. Ajatus siitä, että saa elää todellisuudessa, jossa ei ole lainkaan tuomiota, eli absoluuttisen syyttömänä, saattaa tuntua rienaavalta, mutta se tuntuu rienaavalta ainoastaan aivoista, jotka ovat niin perin juurin tottuneet... syyllisyyteen.