Jos Jumala, joka on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, näkee iankaikkisella röntgenkatseellaan meidän lävitsemme, meidän, jotka Hän itse on Kristuksessa luonut, lunastanut, sovittanut, puhdistanut ja uudestisynnyttänyt, ja jos Hän meihin katsoessaan sanoo: "Sinä olet ollut minun Pojassani aina, sinä olet aina ollut yhtä minun ylösnousseen Poikani kanssa", meidän lienee turha "kaivella" itseämme ja pohtia, olemmekohan me persoonallisuutemme syvimpiä, salatuimpia kerroksia ja onkaloita myöten lunastettuja, uusia luomuksia. Me olemme.
Niin ollen kaikki mitä meissä, meille ja meidän kauttamme tapahtuu, tapahtuu uudelle luomukselle. Jos minua ärsyttää joku ihminen pohjattomasti, tuo ärsytys tapahtuu uudessa luomuksessa, joka minä olen. Jos koen olevani koukussa johonkin syntitottumukseen, koukussa olemisen kokemus tapahtuu uudessa luomuksessa, joka minä olen. Jos haudon mielessäni pahoja aikeita tai pahoja ajatuksia tai katkeruutta, pahojen aikeiden, ajatusten tai katkeruuden hautominen tapahtuu uudessa luomuksessa, joka minä olen. Sen sijaan minä en ole ärsytystilani, koukussa olemisen kokemukseni enkä hautomiseni, vaan minä olen uusi luomus Kristuksessa. Olen uusi luomus Kristuksessa, ”pääsinpä” minä noista edellä mainituista ilmiöistä "eroon" tai en. Ja koska minä olen uusi luomus Kristuksessa, minä en muodosta noita ilmiöitä, minä en ole ne, eivätkä ne ole minä eivätkä muodosta minua. (Tätä lakihenkinen kristillisyys ei suostu tajuamaan.) Ne ovat vain ilmiöitä, joita esiintyy tai on esiintymättä uudessa luomuksessa, joka minä olen. Minä olen uusi luomus, tapahtuipa minussa, minulle tai minun kauttani mitä hyvänsä.
Otan arkielämän esimerkin avuksi. Minä en edellytä itseltäni esim. jatkuvaa kävelemistä tai kävelemisestä pidättäytymistä ollakseni sen niminen kuin olen. Kävelemisellä tai kävelemättä jättämisellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä niminen ihminen on (ei edes Sari Essayahin kohdalla).
Eikä minun tarvitse ”puristaa” itsestäni eikä ylläpitää sitä tosiasiaa, että olen vanhempieni poika ja siskoni veli. Minä olen vanhempieni poika ja siskoni veli olemalla minä. Minun minuuteni on vanhempieni poikana ja siskoni veljenä olemista.
En myöskään edellytä itseltäni minkäänlaista toimintaa enkä erityisiä tekoja ollakseni suomalainen, pysyäkseni suomalaisena tai "todistaakseni" suomalaisuuteni. Jos minä olen suomalainen, minä olen, minun ei tarvitse todistella sitä yhtään kenellekään, ei itselleni eikä muille. Eikä muiden suomalaisten tarvitse todistella suomalaisuuttaan minulle. Olisi aika outoa, jos suomalaiset alkaisivat yhtäkkiä uskoa, että he pysyvät suomalaisina ainoastaan sillä ehdolla, että he puhuvat toisilleen päivittäin vähintään 20 minuuttia suomea. Ihmiset joutuisivat kadulla kohdatessaan rupattelemaan toisilleen ja pälyilemään vähän väliä kellojaan, jotta saisivat päivittäisen kansalaisuudenylläpitämisvelvoitteensa suoritetuksi.
Lakihenkisyys, esiintyipä sitä kuinka pieninä annoksina hyvänsä (koska vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan), on tuollaista jatkuvassa kansalaisuudenylläpitämisvelvollisuudessa elämistä.
Mutta jos me olemme uusia luomuksia, me olemme uusia luomuksia ja sillä sipuli. Ja uudelle luomukselle ei ole olemassa Lakia. Ja missä ei ole Lakia, ei ole rikkomustakaan. Ja missä ei ole rikkomusta, siellä on mieletöntä ylläpitää "rikosoikeudellista" kielipeliä.
Joskus kuulee sanottavan, että Kristuksessa meillä on kaikki mitä me tarvitsemme ja että meidän tarvitsee vain ”omistaa nämä rikkaudet itsellemme” tai meidän tarvitsee vain ”soveltaa ne käytäntöön elämässämme” tai meidän tarvitsee vain ”elää ne todeksi”. Kyseisenlaisessa puheessa on toisin sanoen taustalla julkilausumaton koodi eli Laki, jonka mukaan Kristuksen rikkaudet VOI ja näin ollen TULEE a) jollain tavoin omistaa itselleen, tai b) soveltaa käytäntöön tai c) elää todeksi. Mutta me olemme Kristuksessa kuolleet pois kaikenlaisista laeista niin pelastuksen tienä kuin uuden elämän periaatteenakin! Edellä oleva puhe on yhtä mieletöntä kuin se, että joku sanoisi minulle, että riittää, että ainoastaan elän todeksi sen, että olen sen niminen kuin olen, tai että minun tarvitsee ainoastaan soveltaa käytäntöön jokapäiväisessä elämässäni sitä, että olen Suomen kansalainen tai että minun tarvitsee vain omistaa omalle kohdalleni se tosiasia, että olen äitini poika. Mitä järkeä tuollaisessa puheessa on?? Ei yhtikäs mitään. Kuitenkin aivan vastaavanlaista höpönlöpöä pidetään kristillisissä piireissä hartaana ja syvällisenä.
Minä en voi muuta kuin elää nimeni, kansalaisuuteni ja vanhemmiltani saamaani geneettisen perimän todeksi, koska minä en ole mitään muuta. Vastaava tilanne on täysimääräisesti totta Hengen todellisuudessa.
PS. Kaikki sellaiset kielipelit, jotka suoranaisesti tai presuppositioittensa tai implikatuuriensa puolesta eivät kirkkaasti tunnusta vanhan ihmisen jo tapahtunutta kuolemaa ja uuden ihmisen syntymää Kristuksessa eli jo tapahtunutta täydellistä vallanvaihtoa, ovat valhetta ja sen vuoksi hylättävä.
PPS. Uskovien halu/toive tulla paremmaksi perustuu ajattelun taustasopukoissa piilevään Lakiin (kukin muotoilisi kysyttäessä tuon "oman Lakinsa" omalla tavallaan), josta me olemme siis kuolleet Kristuksen kanssa pois ja olemme nyt Hänessä, täydellisesti yhtä Hänen kanssaan ja Hänen omaisuuttaan. Saviastian ei tarvitse tulla paremmaksi, koska saviastian tehtävä on vain kantaa aarretta, ja meissä, meidän (omasta mielestämme usein niin vajavaisessa) inhimillisyydessämme on jo tuo aarre täysimääräisenä ja me olemme jo tuossa aarteessa aivan tämmöisinämme!